tiistai 22. huhtikuuta 2014

Viuh ja vauh viuhtoi kaksi leidiä tunnin jos toisenkin



Siis mitäkö ja miksi? No kevään ensimmäinen iltatori on jo ovella. Myyjiä on toistakymmentä, joten pöytiä piti saada saliin useampi vieri viereen.

Itse katselin vielä työhuoneeni syövereistäni käsityökirpparille myytävää. Vuosien saatossa sitä vaan on kertynyt monenlaista. Olen aina ollut innostunut kokeilemaan kaikkea ja ainahan on pitänyt ostaa välineet jolla toteuttaa itseään. 


Monenlaista löytyi ja löytyihän sitä myös niitä keskenjääneitä käsitöitä. Keskenjääneillä käsitöillä on huomisella torilla erityinen rooli. Ne pääsevät kiertoon,  uuteen kotiin ja innokkaalle käsityöläiselle uudelleen työstettäväksi.

Oih kuinka odotakaan huomista, toivottavasti nähdään!
Tanja 





torstai 3. huhtikuuta 2014

Mustaa tylliä ja pikkunoitia


Pääsiäinen lähestyy ja tällä kertaa ajattelin jakaa teille superhelpon noidanpuvun ohjeet. Pukuun tarvitaan mustaa tylliä kolmisen metriä, mustaa keinonahkaa tai jotakin vähän napakampaa mustaa kangasta, mustaa lakanakangasta ja silkkinauhaa, nyöriä, kuminauhaa (kolmea sorttia, joista tarkemmin alempana), sakset, nappi, lävistäjä, neula ja lankaa sekä ompelukone. Tässä kuvassa noidalle on puettu pinkit vaatteet, jotta asusteet erottuisivat kuvissa paremmin, mutta kunnon noita pukee mustan t-paidan ja mustat leggingsit asusteiden alle.

Noidan hame tehdään leveämmästä kuminauhasta. Itse käytin sellaista, missä on säännöllisin väliajoin napinläpi. Toiseen päähän ompelin napin ja sain näin vyötäröstä säädettävän. Leikkasin 10cm leveitä kaitaleita koko tyllikankaan leveydeltä ja solmin ne kiinni kuminauhaan. Toisen pään tyllisuikaleesta jätin vähän lyhyemmäksi ja toisen pidemmäksi. Näin voi säädellä hameen pituutta helposti, toki myös saksilla. Solmujen kohtaa vaihtamalla voi hametta myöhemmin pidentää lapsen kasvaessa.

Hihat puolestaan ompelin suorakaiteen mallisesta kappaleesta tylliä. Ompelin sivut yhteen ja molempiin päihin kuminauhakujat. Sisään pujotin mustaa ohuempaa kuminauhaa. Nämä on helppo pukea paidan päälle ja toimivat kunnon puffihihoina. Kyllähän pikkunoidan puvussa sentään vähän rinsessankin piirteitä pitää löytyä.




Hatun ompelin keinonahasta. Leikkasin kolmion mallisen kappaleen, sovitin silkkinauhat ja tyllisuikaleet kärkeen ja ompelin sivut yhdellä saumalla kiinnittäen samalla nauhat ja tyllin. Mikäli ei omista ompelukonetta voi tämän tehdä myös liimaamalla erikeepperillä, mutta hattu kannattaa jättää yöksi painon alle kuivumaan, jottei sauma aukea ensimmäisissä leikeissä. Hatun alareunaan tein lävistäjällä tasaisin välimatkoin reikiä ja lyhyemmät, noin 20-25cm pitkät, tyllisuikaleet solmin näihin reikiin. Hattu on sen verran korkea, että se vaatii kuitenkin vielä kaulan alta menevän kuminauhan. Tähän käytin sellaista ohutta pyöreää kuminauhaa.
                                         

Täytyyhän noidalla olla viittakin. Viitan ompelin metrin palasesta mustaa lakanakangasta. Etureunaan  käänteet ja hupun yläreuna ja selkäsauma kiinni. Hupun alareunan tein siten, että ompelin mustaa silkkinauhaa viitan sisäpuolelle ja siitä muodostui nyörikuja. Viitan alareunan leikkasin ronskisti harkkosaksilla siksakkuvioiseksi. Mikäli ei omista harkkosaksia, tuo onnistuu tuo homma vallan mainiosti myös tavallisilla saksilla. Hupun kärkeen tein vielä mustan tupsun tavallisesta puuvillalangasta.

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempanä, tarvitaan tietysti luuta, millä lentää. Luuta on tehty pyöreästä puukepista, minkä toiseen päähän on narulla sidottu koivun oksia.Vanha pehmolelu kissa pääsi nököttämään luudan varrelle.  Luudassa on myös kantonyöri, mikäli ei juuri satukkaan olemaan lentoon lähdössä.






 Mukavia pääsiäisvalmisteluja kaikille!
Salla