Se tunne herää aina samaan aikaan vuodesta, iltahämärän aikaistuessa. Viimeistään ensimmäisenä pakkasaamuna se on ajatuksissa ja iltaisin sohvalla istuskellessa alkaa sitä kaivata.
Neulominen tai ainakin sen aloittaminen.
Tänäkin syksynä olen jo kaivanut sukkapuikot piilostaan
odottelemaan sitä hetkeä, kun on pakko aloittaa. Mutta siihen se sitten usein
sitten jääkin, aloittamiseen. Kuulun niihin ihmisiin, joiden käsityöharrastus
käsittää vähintään kaksi käsityölehden kestotilausta ja lukemattoman määrän ideoita,
unelmia ja suunnitelmia, mutta ei muuta.
Olen hyvä aloittaja, kehno jatkaja ja
surkea päättäjä, keskeneräisiä projekteja on vuosien varrella kertynyt
kymmeniä. Arkiset käsityöt; housujen lyhentämiset, revenneiden saumojen
parsimiset ja lahjasukat saan kyllä tehtyä. Mutta ne unelmien käsityöt,
itsevalitut ihanuudet jäävät aina kesken. Kahden lapsen äidillä on toki monta
hyvää syytä keskeneräisyyteen, pyykit on pestävä ja töihinkin on mukava mennä
rypyttömällä paidalla. ”Kyllä minä muuten, mutta kun on nämä ruuhkavuodet.”
On
tunnustettava, että syy keskeneräisiin projekteihin löytyy aivan muualta
kuin elämäntilanteesta. Onneksi vanhempani aina välillä muistuttavat
teiniajoistani, silloin jo nurkat täyttyivät puolikkaista villapaidanhihoista
ja irti leikatuista kaava-arkeista. Haaveissani olen ahkera käsityöläinen,
jonka aikaansaannokset ovat täydellisiä, virheettömiä ja valloittavia.
Halutessani voisin tehdä kaikki ne käsityöt, joita näkee lehdissä tai
markkinoilla myyntikojuissa.
Ehkä aloittamisen jälkeen iskeekin pelko siitä,
ettei lopputulos vastaa kuvitelmia tai ensimmäisen virheen jälkeen on parempi
jättää työ kesken, ettei totuus valkene itselle tai muille. Pettymyshän se
olisi, jos olisikin vain keskinkertainen käsityöläinen. Tekemisen sijaan voi
uppoutua selaamaan lehdistä kaikkia niitä luomuksia, jotka kyllä voisi ja
osaisi tehdä, mutta kun…
Onneksi käsityöihmisenä olemiseen ei ole sääntöjä,
meitä on monenlaisia ja hyvä niin. Osa tekee ja toteuttaa, osa unelmoi ja
suunnittelee ja osa tekee molempia. Vähän samanlainen on lankalaatikkoni, osa
keristä on siististi koossa, osa on sotkussa ainaisen purkamisen ja neulomisen
jäljiltä. Silti, jokainen kerä on ihana ja tärkeä, ja omalla paikallaan.
