Omenoita siellä täällä ja vähän tuollakin

Meidän pihalla on omenapuita, paljon, todella paljon. Kaiken kaikkiaan 15 puuta. Puut ovat vuosien saatossa tuottaneet koululaisille useita satoja ja opettajien pöydät ovat täyttyneet omenoista. Puut leikattiin hyvin varhain keväällä ja kuvittelinkin että siinä meni sato, mutta eipäs niin käynytkään. Kevään lumoavan kukinnan jälkeen alkoi pienen pienien raakileiden kasvu. Samaan aikaan kun omenat kasvoivat kasvoi ahdistukseni. Mitä tekisin sillä kaikella omenalla, jota satona minulle suotaisiin. Syksyn saapuessa oksat taipuivat kohti maata ja ratkeilivat liitoksistaan omenien painosta. Sitten ne alkoivat tippua puusta ja päivä päivältä ne alkoivat vallata nurmikkoa, silloin minut valtasi paniikki ja ratkaisu omenien suhteen tuli tehdä nopeasti. Kahtena viikonloppuna omenia tuli kerättyä hoitotädin ja ystävien hevosille. Kolmantena sunnuntaina olin sitten päättänyt tehdä lopuista omenoista tuoremehua. Kinuskikissan sivuilta löysin herkullisen kaura- omena paistoksen ohjeen, jota nyt olen kahteen kertaan tehnyt. Mehua nyt sitten odotellaan ja tässä samalla mietin mitä tekisin niille kymmenille ja kymmenille pikku kärpäsille, jotka päättivät jäädä meille asumaan omenahillon valmistamisen jälkeen. Ideoita? Astianpesuaine+etikka on jo kokeiltu.

syysterveisin Tanja

Äänilevyt, savikiekot, lplevyt, sellakkalevyt, vinyylit

Monta nimeä löytyy näiltä mustilta kiekkoilta, joita muistelin kotonakin soitettaneen. Yleensä kotona soi Elvis tai V-M Loiri. Meillä oli myös punainen levy joka oli juurikin tuon värin takia lemppari, yhtään en kyllä muista mitä musiikkia siitä tuli, mutta kaunis se oli. Levyt ei kuulu musiikillisessa mielessä enään minun elämääni, tuon tuostakin törmään niiden toisenlaisiin käyttötarkoituksiin. Ennen en ole oikeen osannut sanoa pidänkö vai en levyistä joista on tehty kulhoja. Syksyn ensimmäisellä askartelukerralla jouduin siis tämän pohdinnan eteen. Opettaja ryhmässä ohjasi meidät tekemään äänilevykulhoja ja minä sitten siinä pyörittelin kädessäni levyä ja mietin mitähän tästä tulisi. Jonossa sitten viimeisenä seistessä kiinnostukseni levyä kohtaan alkoi pikkuhiljaa kasvaa. Olen aikaisemmin levyistä tehnyt kelloja, jotka itseasiassa ovat nettipuotimme sivuilla myynnissä ( www.kotikulmilla.com ). Levykellot ovat ihan kauniita väripilkkuja, mutta nämä kulhot.... Kun vuoroni tuli ryhdyin kiltisti toteuttamaan kulhoa ohjeen mukaan. Yllätyksekseni huomasin kuinka ajatus oli muotoutunut mielessäni ja työstin levyä innokkaasti. Työstäminen oli helppoa ja nopeaa, valmista tuli minuuteissa ja jos ei lopputulos miellyttänyt, niin aina voi lämmittää levyn uudelleen. Uskomatonta ihan kun taas olisi ollut kaksi Tanjaa, joilla molemmilla on omat mieltymyksensä. Pelottavaa. Mutta siis yhteenvetona täytyy sanoa, että koukutuin täysin. Eli askartelussakin pätee se ettei tee liian jyrkkää päätöstä puolesta tai vastaan, jos ei ole valmis kokeilemaan ensin. Toivon että sinäkin menet joku päivä askartelun mukavuusalueesi ulkopuolelle ja testaat jotain uutta. Tässä nyt ohjetta sinulle.

Näitä tarvitset:

Vanha käytöstä poistettu äänilevy

Erikokoisia metallikulhoja

Hanskat kuuman levyn muotoiluun

Säilyketölkki

Uuni ja pelti

1. Lämmitä uuni n. 120 asteeseen. Laita säilyketölkki keskelle peltiä ja äänilevy tölkin päälle. Ja uuniin

2. Tarkkaile levyn sulamista. Sulaminen tapahtuu muutamassa minuutissa.

3. Ota levy uunista hanska kädessäsi ja laita valitsemaasi kulhoon. Muotoile poimuja hanskat kädessä, koska levy on kuuma. Jos laitat levyn kulhon sisäpuolelle tulee vinyylilulhosta runsaspoimuinen. Jos taas haluat laakeamman vinyylilulhon käännä kulho ylösalaisin ja muotoilee levy kulhon päällä.

Levy kovettuu hyvin nopeasti, joten mieti jo hieman ennakkoon minkäkaltaista kulhoa haluat. Ja jos nyt sattuu käymään niin ettei jostain syystä lopputulos miellytä eiku takaisin uuniin. Kotiin tullessani näytin kulhon miehelleni ja hän oli selvästi hieman yllättynyt hienosta lopputuloksesta vai oliko se sittenkin niiden sipsien ansiota, joita uudesta kulhosta tarjoilin. Tiedä häntä :) Jäin miettimään monenlaisia tarjottavia, mitä kulhoissa voisi tarjoilla. Vaahtokarkit tai jotkut ihanat värikkäät rakeet pääsivät kyllä hienosti esille näissä mustissa kulhoissa. Päätä itse!

       Vieläkin pienessä hurmoksessa toivottelen teille mukaavaa iltaa!

                                                             Tanja

Ei menny niinku Strömsössä ei...

Ilma kuin morsian ja lapsille oli luvattu Särkänniemen reissu. Heti aamuvarhaisella lähdettiin, mutta meijän perhe nyt kovin varhain ole yhtään missään, niin olihan ne lähimmät parkkipaikat jo ihan täynnä. Jouduttiin sitten sinne jonnekkin kauemmas, sorakentälle jättämään auto. Eipä siinä mittään, päivä oli ratkiriemukas ja lopulta raahauduimme takaisin kohti autoa. Viimetöikseni ennen lähtöä tiputin sitten sen ensimmäisen älypuhelimeni auton takaluukkua pakatessa maahan. Miten sopivasti, juuri kuin voileivän, se "oikea" puoli alaspäin. Näyttö hajos tuhanneksi säröiksi, totkai, oltiinhan me ny siellä sorakentällä. Sirpaleet tietää onnea, mutta vieläkään en ole varma mitä onnea se tuotti. Tai toisaalta, jossain kohtaa se pakottavasti ajoi minut ompelukoneen ääreen, onnea sekin. Ei ehkä kaikille, mutta mulle kyllä. Niin ja monen mutkan kautta lopulta saatuani uuden puhelimen, se on tosiaankin ihan uus (ei siis mieheni vanha, kuten lähes kaikki aiemmat puhelimeni) ja vielä astetta parempi versio. En ole varma tekeekö tuo älypuhelimen omistaminen sitten lopulta onnelliseksi. Tuossa välissä mulla oli käytössä vuoden 2008 nokian simpukkamalli, ilman kameraa, ilman mitään hienouksia. Oli tavallaan kovin helpottavaa olla ilman sähköposteja, ilman postauksia, ihan vaan vanhanaikaisen puhelun tai tekstarin varassa. Tais siihen nyt just ja just saada hymiön lisättyä. Puhelinonnellisuudella on siis puolensa =)

Tosiaankin, siinä kohtaa kun sen uuden puhelimen sitten lopulta sain, oli hirveä härdelli. Olin aloittamassa uudessa työpaikassa ja tuhat asiaa ja mies töissä ja lapset mun kontolla. Ajaessani ohikulkutietä eräänkin ison elektroniikkaliikkeen ohi, kävi hetkellisesti, hyvin hyvin hetkellisesti mielessäni, että siihen puhelimeen tarvittis saada ne edes pikkasen kolhuilta suojaavat kuoret,että pitäiskö poiketa hakemaan. Sekunnin murto-osan ajateltuani, ajatukseni jatkui suurin piirtein tähän malliin: että niinkun kahden sekunttiakaaneipaikallaanolevanlapsen kanssa johonkin elektroniikkaliikeeseen etsimään niistä tuhansista kuorista sitä just mun luurille sopivaa kuorta ja sillä välin ku löydän sen oikean merkin niistä vaihtoehdoista, toinen on hävinnyt hyllyrivistöihin leikkimään piilosta ja toinen vetää irti telkkariosaston piuhoja. Keräisin laumani kasaan ja yrittäisin löytää vielä oikean mallin, sama toistuu ja bonuksena pienempi on löytänyt dvd-hyllyn, josta voi toki ottaa yhdet kuoret ja muussata kulmat terävillä etulegoilla. Tämän jälkeen mun pitäis vielä valkata väriä ja blingblingiä niihin kuoriin. Just joo ja jäi kuoret ostamatta.



Tämän varmasti monelle niin tutun tilanteen innoittamana päädyin sitten lopulta ompelukoneeni taakse. Suojapussiin siis tarvitset palasen läpinäkyvää pvc-muovikangasta, vanhan lakanapitsin (tai ihan uusikin käy, kunhan on tarpeeksi leveää) ja valkoista vuorikangasta. Halusin pussista mahdollisimman ohuen ja helpon käyttää. Päädyin siis malliin, jossa puhelin sujautetaan sivulta sisään. Voisi sen aukon yläpäähänkin jättää.

Ompelin muovin ja vuoren yhtäaikaisesti oikeaan
kokoon ja pitsin erikseen. Laitoin sisäkkäin ja ompelin
yhteen suoralla tikillä auki olevasta reunasta. Yläkulmaan kankaiden väliin ompelin ihan millipienen lenkin ohuesta polyesternyöristä (siitä mitä käytetään mm. laskosverhoissa) jotta pussin saa kiinni vaikka kaulanauhaan. Aukiolevan sivun keskikohtaan laitoin pienen läpikuultavan vaatetusnepparin, jotta se jää mahdollisimman piiloon, eikä puhelin kuitenkaan pääse tippumaan pussista ulos. Muovi siis suojaa kosteudelta (sitäkin on eräästä takuuhuollosta tulleesta puhelimestani löytynyt, kiitos ilmeisesti erittäin ehtivien lapsieni) ja vanha puuvillapitsi kolhuilta. Aika tyttömäisen romanttinen se on, ei siis äijäkamaa, mutta toimii mulla ainakin siihen saakka, että pääsen sinne butiikkiin ihan yksin ja ajan kanssa =)

Terveisin Salla