tiistai 23. syyskuuta 2014

Kesän muistot

Syksy on saapunut luoksemme. Kesän muistot näkyvät vielä pihamaalla. Kesän viimeiset kukat, juhlituista juhlista jääneet rekvisiitat ja kesäkalusteet. Tämä ihana vanhaliina on on palvellut jo monta vuosikymmentä, mutta nyt sen resuisuus on mennyt hieman yli. Ajattelin antaa hälle kuitenkin jatkoaikaa. 
Näitä tarvitset:
- jo aikansa elänyt pöytäliina
- pikkuisia pitsiliinoja. Kirppareilta löytyy näitä, joka kerta. Jos löytämiesi värit eivät sinua miellyttä, ne on helppo värjätä. 
- kaksipuolista liimaharsoa. Tämä ei ole pakollista mutta helpottaa liinojen paikallaan pysymistä, kun ompelet
- nuppineuloja
- silitysrauta. Itse en silitä vaatteita, lakanoita enkä oikeastaan muutakaan. Mutta käsitöitä tehdessäni teen poikkeuksen
- ompelukone tai käsinompeluvehkeet eli neula ja sopivan väristä lankaa. 

Minulle on jostain verhopaketeista jäänyt tällaista liimanauhaa, joka sopii vallan mainiosti tähhommaan.  Laitoin nauhaa vain osaan pitsiliinaa. Yritin katsella sillä silmällä ettei kovasti nauha näkyisi pitsiliinaa läpi. Pitsiliinaa päälle voi pistää vaikka leivinpaperin silityksellä ajaksi, jottei mahdollinen liima tartu silitysrautaasi. 
Kun olin silittänyt liinat isoon liinaan kiinni, kiinnitin vielä muutaman nuppineulan ennen ompelua. Tämähän ei ole välttämätöntä, joten voit ommella myös ilman nuppeja. 
Ompelin liinat suoralla ompeleella hieman keskemmältä liinaa. Halusin jättää pitsiliinan reunat hieman aaltoilemaan ja näin lisäämään elävyyttä. Tässä voi kyllä käydä niin, että pesusta tullessaan pitsiliinojen ihanat aaltoilevat reunat sojottaa minne sattuu, mutta ehkäpä silloin on vaan hyvä tarttua siihen silitysrautaan ja silittää ne aisoihin. 
Reikiä tässä liinassa oli melko monta, mutta mielestäni tästä tuli ihan kaunis. Nyt vaan viel pitäisi tarttua siihen silitysrautaan, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen!

Silittelemisiin, Tanja

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Oven takana odottaa syksy...


Niin se vaan on, että aamut alkaa olla kirpakoita ja sormia paleltaa. Tänään teille on luvassa yksinkertainen kynsikäsohje, jottei aamuisin tarvitse palella.

 Nämä kynsikkäät on neulottu puuvillalangasta, mutta hyvin voi käyttää myös villalankaa. Tytön vaaleanpunaisiin on luotu 12silmukkaa numero kolmosen puikoille ja pojalle 10silmukkaa. Koko kynsikäs on neulottu 2x2-joustinneuletta. Kahdenkymmenen kerroksen jälkeen neuloin peukalonreiän päättelemällä viisi silmukkaa puikon alussa ja seuraavalla kerroksella loin pääteltyjen silmukoiden yläpuolelle viisi silmukkaa uudelleen. Näin peukun reikä oli kertaheitolla valmis. Peukalon jälkeen neuloin vielä kymmenen kerrosta ja päättelin kynsikkäät. 

Seuraava työvaihe on kaikkein mielekkäin. Koristelussa kun voi sitten itsekukin käyttää mielikuvitustaan. Tytön kysikkäisiin virkkasin kauniin sydämmen ja kiinnitin muutamilla pistoilla reunoistaan kämmenselän koristeeksi. Keskelle sydäntä, tuon aloitusketjurenkaan päälle, kiinnitin vielä kauniin hohtavan helmen.
Pojan kynsikkäisiin virkkasin pääkallon mustalla langalla. Ennen kämmenselkään kiinnittämistä kirjoin pääkallolle suun ja silmät.  Koristeiden virkkaamiseen on käytetty ketju-, piilo- ja kiinteääsilmukkaa sekä pylväitä. Ei siis tarvitse olla supervirkkaaja, jotta nämä saa aikaiseksi. Näitä silmukoita varioimalla, saa luotua hauskoja koristeita.
Mukavaa syksyä teille kaikille toivottelee Salla