perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kesäiset pöytäliinapainot

Tällä kertaa ajattelin kertoa supernopeasta päähänpistostani, minkä toteuttamiseen ei kulunut kovinkaa paljon aikaa. Se kun tuntuu aina olevan kortilla ja mitä sitä nyt liian suuritöisiä hommia näin helleaikaan edes viitsisi tehdä. Tuossa ennen juhannusta havahduin seikkaan, että pihapöytämmme liina tarvitsee painot, jottei tuuli vie koko liinaa mennessään. Siinä kohtaa ei ollut aikaa lähteä niitä kaupasta hakemaan, joten kävin pihalta hakemassa tarvittavan määrän sopivan kokokisia kiviä. Meidän pihassa ei mitään erityisen kauniita kiviä ole, mutta nämä toimivat ihan hyvin tehtävässään.
Tarvitset siis haluamasi määrän kiviä, tongit, virkkuukoukun, verhonipsuja ja metallilankaa. Lanka voi toki olla ihan mitä vaan materiaalia, mutta itse halusin vähän kiiltoa harmaan kiven vastapainoksi, joten päädyin ohueen ruostumattomaan teräslankaan. En muista mistä olen langan hankkinut, mutta esimerkiksi sinooperi myy metallilankarullia. Näihin painoihin lankaa ei kulu juuri nimeksikään, joten pieni rulla riittää hyvin neljään painoon.
Virkkaamisessa ei tarvitse olla mestari, jotta tämä homma onnistuu. Käytin työssä vain pelkkiä ketjusilmukoita, mitkä virkkasin verkoksi. Netistä löytyy paljon ohjeita ketjusilmukan tekoon, joten en lähde sitä tässä sen enempää opastamaan. Työn alkuun pääset vaikka tämän sivuston kautta http://www.kallamedia.com/virkkaus/ketjusilmukka.html Tein aloitussilmukan ja 6ketjusilmukkaa minkä suljin lenkiksi. 

Seuraavassa kerroksessa tein aina 4 ketjusilmukan ketjun, minkä kiinnitin edellisen kerroksen joka toiseen silmukkaan, siten että työnsin koukun aloituskerroksen lenkin läpi ja vedin siis uuden ketjusilmukan edellisen kerroksen ja nykyisen kerroksen silmukan läpi. Näin ketjut muodostavat kaaren ja ja lopulta verkkopussin. Samalla systeemillä voit toteuttaa vaikka sipulipussin.
Näin sain aikaiseksi neljälehtisen kukkasen. Verkon alun.
Kolmannen kerroksen ketjuihin virkkasin viisi ketjusilmukkaa ja neljänteen kuusi, jotta sain verkkoon riittävästi tilaa kivelle. Tässä kohtaa sovittelin kiven verkon sisään ja muotoilin sen kiven ympärille kauniisti. Viimeiset kerrokset virkkasin kaaret jossain kohdin vain kahden, toisaalla kolmen silmukan ketjuin kiinni toisiinsa. 
 
Irroitin verhonipsusta tonkeilla kiskoon menevät muoviosat niin, että jäljelle jäi vain metallinipsu.

Virkkasin nipsun viimeiseen silmukkaan kiinni.
Vedin metallilanganpään viimeisen silmukan läpi ja kiersin niin, ettei terävä langanpää jää töröttämään.








Siinä niitä nyt on valmiina kuusi kappaletta. Projektista intoutuneena ystävättäreni päätti myös kokeilla tehdä samanlaiset painot pihapöytään. Uskomatonta miten lankavalinnalla voi vaikuttaa painojen tunnelmaan. Susanna käytti bilteman hamppunarua ja painoista tuli ihanan merihenkiset. 













 Kesäterkuin Salla




lauantai 15. kesäkuuta 2013

Pitsiset valoverhot

Vuosien mittaan kangasvarastooni on kertynyt paljon valoverhoja. Ajattelin nyt tarpeeseen tehdä muutaman hedelmäpussin. Olen pyrkinyt kauppareissulle ottamaan mukaan kangaskasseja, johon ostokseni olisi mukava pakata. Nyt on tullut mitta täyteen noita pieniä hedelmäpussejakin kohtaan. Kaivoin kankaat kaapista ja ryhdyin töihin.
Näitä tarvitset: kevyttä valoverhokangasta ja nauhaa sekä sakset, hakaneula, ompelukone ja saumuri.




Leikkaa kankaasta haluamasi kokoinen pala, minulla tässä 70cmx30cm. Saumurilla voit helposti surauttaa sivusaumat. Tee pussin yläreunaan kuja nauhalle. Ompelukoneessa on kaikkia kivoja pistoja joita voit kokeilla tähän. Voit myös käyttää muuta kuin valkoista ompelulankaa, niin saat kivan pienen ykityiskohdan. Kaiken ompelun voi tehdä myös käsin, joten et tarvitse kuin lankaa ja neulaa.
Pujota nauha kujaan.Itse valitsin silkkinauhaan, mutta jos olet kovin tarkka pussin painosta niin käytä jotain kevyempää nauhaa kuten esim. organzanauhaa. Myös kuminauha voisi olla hyvä valinta, silloin suu kiristyy automaattisesti kiinni.

Valmis! 
Mukavaa viikonloppua teille

Tanja 

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesäkäsiin kauniit korut

Viimeksi mainitsinkin noista napeista, että niitä on kertynyt. Kuinkas ollakaan viimekin sunnuntaina löytyi kirppikseltä aivan hurmaavia helmiäisnappeja. Luulen, että minussa on jokin magneetti juuri noiden nappien suhteen. Tässä ne ovat ja ajattelinkin, että jos sinäkin pidät niistä voisit käydä kurkistamassa juhannusviikolla nettikauppaamme ja tilata iloksesi näitä ihanuuksia :)
  Nyt jo varmasti malttamattomana odotat tämän viikon "tee se itse" -tehtävää. En siis höpöttele enempää vaan kaykäämme toimeen. Tällä kertaa kyseessä on helppo, kaunis koru itselle tai lahjaksi.
Näitä tarvitset: nauhaa ja nappeja

Taita nauha puoliksi, jätä päähän napin mentävä lenkki ja laita solmu.
Pujoittele napit haluamassasi järjestyksessä nauhaan.


Kun koru menee ranteesi ympäri, solmi tuplasolmu viimeisen napin nurjalle puolelle ja katkaise ylimääräinen nauha. Solmun päälle voit halutessasi tipauttaa tipan liimaa, jolla tehostat solmun pitävyyttä.
Nyt koru on valmis ranteeseesi tai lahjaksi ystävälle. Voit pakata lahjan itse tehtyyn tai koristeltuun laatikkoon. Tai laittaa sen omaan ranteeseen kun lähdet kesän rientoihin :)
Aurinkoista viikonloppua!

Tanja 

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Säilytyspurkkeja


Viimeksi tuossa kerroinkin pitäväni kovasti pitseistä ja napeista. Niitä on kertynyt vuosien saatossa useita metrejä ja kappaleita, pitäisikö sanoa satoja metrejä ja kappaleita. Viime viikolla kirpputoria kierrellessä heti ensimmäisellä myyjällä oli tarjoilla putkiloittain vanhoja nappeja, jotka olivat olleet myynnissä hänen äitinsä kangaskaupassa. Siihen jäin ja ihailin. Nappien hinnat ovat kivunneet vuosien mittaan melko huimiin hintoihin, rohkaistuin kuitenkin kysymään niiden hintaa. Myyjä vastasi 20-50 senttiä. Tarkensin vielä että kappaleelta? Myyjä katsoi minuun kulmiaan kurtistaen ja vastasi "putkilolta". Siinä vaiheessa tunsin itsessäni sen tutun kiihtyvän tunteen, jota aina hieman pidättelen, kun jotain ihanaa löytyy. Tunne on kaikin puolinen ihastus, jännitys ja mielihyväntunne. Katsoin nappeja ja hypistelin, kauan sitä tunnetta en pysty pidättelelmään, vaan annan periksi ja siinä ihanassa flowtilassa ostan tuotteet. Nappeja mukaani lähti 8 putkiloa eli olin taasen yli sadan napin uusi omistaja. Napeista maksoin 3€. Kotona laitoin napit pöydälle, yhdessä pitsinauhojen kanssa. Päätin tehdä säilykepurkeista säilytyspurkkeja :) Niitä tarvitaan aina!

Näitä tarvitset:
Säilykepurkkeja (minulla tässä hernaripurkki ja ananaspurkkeja)
Nappeja ja nauhoja
Kaksipuolista teippiä
1. Puhdista hyvin säilykepurkit sisä- ja ulkopuolelta liottamalla saippuavedessä. Huuhtele ja anna kuivua.
2. Laita kaksipuolinen teippi purkin yläreunaan ja kiinnitä pitsinauha siihen.
3. Koristele napein. Itse käytin kiinnittämiseen kuumaliimaa, mutta voit myös ommella napit kiinni nauhaan. Silloin ompelet ensin nauhaan napit ja vasta sen jälkeen kiinnität nauhan purkkii


Nyt purkit on valmiina hoitamaan uutta tehtäväänsä!
Purkkeihin voit istuttaa vaikka pienen kukan, silloin on hyvä tehdä reikiä purkin pohjaan, jotta liika kasteluvesi pääsee pois. Tällainen pieni lahja ilahduttaa varmasti ystävääsi merkkipäivänä tai mökkiviemisinä!
 Mukavaa viikonloppua kaikille, terveisin Tanja