lauantai 18. tammikuuta 2014

Monster High-krääsää ja juhlavalmisteluja

 Hei
Tyttäreni syntymäpäivät lähestyy ja hänellä on tapana esittää äidilleen jos jonkin asteisia toiveita siitä, mitä kaikkea siellä kutsuilla sitten tapahtuu. Tänä vuonna teemaksi on valittu Monster High ja toiveena on Monster High kruunut kaikille. No mistäs sellaiset sitten löytyisi? Ei muuta kuin virkkuukoukku kauniiseen käteen ja ja perehtymään kutistemuovin käyttöön.
Tarvikkeet näkyvät kuvassa ja noista tusseista kerrottakoon, että kutistemuoviin kun ei ihan kaikki tussit tartu, niin nämä kyseessä olevat Letrasetin Promarketrit ainakin tarttuvat. Tulostin kuvan, kooltaan noin 7cm ja piirsin sen tusseilla läpi tuohon kutistemuovikalvoon. Kuvan ei tarvitse olla hirmu tarkka, sillä se kutistuu niin paljon, että pieniä virheitä ääriviivoissa ei enää valmiissa muovissa huomaa. Reikä kannattaa tehdä ennen kutistamista mikäli se on tarpeen. Itse käytin pinkkejä lävistyspihtejä, joilla sain sydämen mallisen reiän.
 Lämmitin uunin noin 160asteiseksi ja muovi kutistui näppärästi ja käsittely sujui ihan paljain käsin. Kun muovi on kutistunut, pitää se todella nopeasti laittaa painon alle, jotta lopputuloksesta saa suoran.
Kruunun puolestaan toteutin mustalla, vaaleanpunaisella ja hopeisella langalla kolmosen virkkuukoukulla. Malli on supersimppeli ja jos yhtään on aiemmin virkannut, näitä syntyy nopeasti. Alotusketjuun 40 silmukkaa (tai 5 jaollisena riippuen siitä kuinka suuren kruunun haluaa). Ensimmäinen kerros kiinteitä silmukoita ja toiseen kerrokseen *2ketjusilmukkaa, hyppy yhden kiinteän silmukan yli, pylväs*, **toistuu. Kolmas kerros kiinteitä silmukoita. Neljäs kerros kaaria seuraavasti: *4 ketjusilmukkaa, hyppy 4 kiinteän silmukan yli, kiinnitä kiinteällä silmukalla viidenteen silmukkaan* ja toista**. Viidennessä kerroksessa virkkasin 5 kiinteää silmukkaa kuhunkin kaareen ja piilosilmukan kaaren juureen. Kuudennen kerroksen aloitin kolmella piilosilmukalla, jotta pääsin ensimmäisen edellisen kerroksen kaaren kärkeen. Tästä jatkoin neljällä ketjusilmukalla ja viidellä kiinteällä silmukalla kiinnitin seuraavan kaaren kärkeen. Seitsämännellä kerroksella virkkasin kruunun kolmioreunan seuraavasti: 5 ketjusilmukkaa, kolmanteen koukusta kiinteä silmukka, neljänteen koukusta puolipylväs, viidenteen koukusta pylväs ja aloitussilmukkaan tuplapylväs. Hyppäsin neljän silmukan yli ja kiinnitin viidenteen kiinteällä silmukalla. Valmis!
 
No toki pitihän ne langanpäät vielä päätellä ja päätin vielä kovettaa kruunun maitoliima-vesi seoksella. Laitoin seokseen puolet liimaa ja puolet vettä. Puolen litran liimapullo oli juuri passeli. Suojasin sen elmukelmulla ja pujotin kruunun sen ympärille ja sivelin liimaa pintaan. Kruunuun kannattaa myös kiinnittää ohutta mustaa kuminauhaa, jotta se varmasti pysyy päässä juhlameiningeissä. Pätkä vaaleanpunaista silkkinauhaa ja ihqu Monster High-koriste rusetilla vielä kruunuun kiinni. Pojat saavat omansa mustahopeisina, eikä kalloillakaan ole rusettia, pitäähän niiden olla RÄYHHH!

Juhlan ja vähän jo keväänkin tuntua ilmassa, Salla

Ei kommentteja: