sunnuntai 11. elokuuta 2013

Karnaluks my love

Kävin tuossa runsas viikko sitten tyttöjen matkalla Tallinnassa. Monet käsityöläiset varmasti tietää, että Tallinnassa sijaitsee käsityön tukkukauppa. Kävin kyseisessä tukussa ensimmäistä kertaa viime vuoden joulukuussa ja silmät säihkyen tutkiskelin niitä valtavia hyllyllisiä ihania tavaroita. Täältä tukusta voit ostaa materiaalia käsitöihin ihan yksityisasiakkaana, tukkuhinnoin :) Kaikissa tuotteissa ei ole hintoja, mutta ne selviävät kysymällä. Itse sain palvelua suomeksi eli selviää vaikkei Viron kieltä taitaisikaan. Hintoihin lasketaan 20% vero, mutta kun kyseessä on tukkuhinnat niin edelleenkin on edullista. Karnaluksissa on siis nauhoja, nappeja, korutarvikkeita, lankoja, kankaita, ompeluun liittyviä apuvälineitä,solkia, vetoketjuja, pitsejä, paljetteja ja paljon paljon muuta. Myös saumurit ja ompelukoneet kuuluvat valikoimiin. Hyvin harvassa on ne tuotteet mitä et löydä täältä. Ja voin kertoa, että täältä löydät myös sen mitä et uskonut edes etsiväsi.

Karnaluks sijaitsee noin 1,5km päässä Tallinnan keskustassa Tartoon päin. Itse majoituin Radisson blu hotellissa ja tästä oli suora kulkuyhteys kohteeseen. Kävellen aikaa kului 15 min ja bussilla hotellilta oli kaksi pysäkin väliä. Osoite on K.A. Hermanni 1C. Jos tulet päivänmatkalle kannattaa hypätä terminaalilta bussiin numero 2 tai ottaa taksi. Bussi 2 pysähtyy matkan alkuvaiheessa seuraavissa paikoissa: sataman A-terminaali, sataman D-terminaali, A. Laikmaa, Keskturg ja Autobussijaam. Sinun pitää jäädä bussista pois joko Keskturg- tai Autobussijaam -pysäkillä.Kun jäät bussista Keskturg -pysäkillä, mene kadun yli ja jatka Tartu maantee -katua samaan suuntaan kuin bussi kulki eli Tallinnan keskustasta poispäin. Ohitat poikkikadut C.R. Jakobsoni, J. Kunderi põik, Laulupeo. Seuraava katu onkin K.A. Hermanni. Käänny vasemmalle vajaat sata metriä ja oletkin Karnaluksin edessä. Jos olet jäänyt bussista Autobussijaam -pysäkillä, kävele bussin tulosuuntaan. Ohitat kadun K. Türnpu ja seuraava onkin K.A. Hermanni. Käänny oikealle ja oletkin oikealla kadulla. Rapun edessä on vain pieni kyltti jossa maininta Karnaluks. Ole tarkkana!

Henkilökunta on mukavaa ja avuliasta. Kassoja on kaksi ja luultavimmin joudut jonottamaan tovin muiden käsityöläisturistien kanssa. Muistathan varata käteistä ostostesi maksuu, koska kortti ei täällä kelpaa. Automaatti kuitenkin löytyy viereisen Maximan kyljestä. Karnaluksin on avoinna arki-
päiväisin kello 9-17 ja lauantaisin kello 9-15. Sunnuntaisin käsityökauppa on kiinni. Alla vielä muutama makupala teille lukijamme :)





Aurinkoisin terveisin, Tanja